Filosofinen praktiikka on käytännön toimintaa, jossa käsitellään arjessa kohdattuja, elämään keskeisesti kuuluvia perimmäisiä kysymyksiä filosofian tarjoamin välinein. Toiminnan tavoitteena on tietoisuuden ja itsetuntemuksen laajentaminen sekä yksilön itseohjautuvuuden ja eettisen vastuullisuuden lisääminen. Keskeisiä toimintamuotoja ovat yksilövastaanotot, ryhmädialogit, yritysfilosofia ja -konsultointi sekä lasten kanssa filosofointi. Työskentelytavoissa korostuvat keskeisesti dialogisuus ja kriittisen ajattelun taidot.
Filosofinen
Jotta toimintaa voitaisiin kutsua filosofiseksi, sen on täytettävä tiettyjä ehtoja. Filosofisuudella voidaan viitata sekä käsiteltävään asiasisältöön, asenteeseen tai käytettyyn menetelmään.
Lähestulkoon kaikkia aiheita voi tarkastella filosofisesti, joten asiasisältö ei ole vielä riittävä ehto erottamaan filosofista toimintaa vaikkapa psykologisesta tai sosiologisesta tarkastelusta. Voidaanhan esimerkiksi vuorovaikutusta tarkastella näistä kaikista näkökulmista. Voidaan kuitenkin rajata, että filosofisessa praktiikassa on joitakin teemoja, joiden käsittely tekee siitä erityisesti filosofista. Tällaisia teemoja ovat elämän perimmäiset kysymykset kuten mikä on elämän merkitys, mitä on rakkaus, kuinka kohdata kuolema tai millaista on hyvä elämä. Toinen erityisesti filosofinen teema on koko filosofian traditio ja siellä esitetyt erilaiset näkökulmat ja teoriat ihmismieltä askarruttaviin kysymyksiin. Nämä ovat filosofian praktikon erityisalaa ja osaamista.
Millainen sitten on filosofinen asenne? Filosofi ihmettelee, kyseenalaistaa, on sitoutunut järjen käyttöön ja tavoittelee totuutta. Tämä asenne on taustalla myös kaikissa filosofiaa luonnehtivissa menetelmissä, joita on lukuisia. Ei voida määritellä vain yhtä filosofista menetelmää. Kaikkia erilaisia menetelmiä yhdistävinä piirteinä voidaan kuitenkin ajatella sitoutuminen järjen käyttöön, väitteiden perusteleminen sekä asioiden lähestyminen kysymysten ja niihin annettujen vastausten muodossa. Filosofisen menetelmän puitteissa sekä analysoidaan että rakennetaan vastausta käsiteltävään aiheeseen.
Ollakseen filosofista, filosofisen praktiikan on käsiteltävä perimmäisiä olemassaolon kysymyksiä rationaalisesti ja rakennettava niihin perusteltuja vastauksia – hyödyntäen myös filosofisen tradition tarjoamia aineksia.
Praktiikka
Praktiikka tulee kreikankielen sanasta praxis ja tarkoittaa käytännön toimintaa. Filosofinen praktiikka onkin filosofian tuomista käytäntöön. Se on olemassaolon kysymysten pohtimista osana ne synnyttävää elämän kontekstia. Siinä järjenkäyttö, ihmettely ja kyseenalaistaminen valjastetaan osaksi arkea, oman elämän kysymysten ja ongelmien tarkastelua, hyvän elämän rakentamista.
Käytännön toiminnalla on erilaisia muotoja. Filosofisella praktiikalla viitataan usein suppeassa merkityksessä filosofin vastaanottoon eli yksilökonsultaatioon, jolloin sanaa ”praktiikka” käytetään viittaamaan filosofin vastaanottotilaan. Laajemmassa merkityksessä filosofinen praktiikka viittaa yksilövastaanottojen lisäksi laajaan joukkoon erilaisia toimintamuotoja kuten dialogiset ryhmäkeskustelut, erilaiset henkiset harjoitukset, yrityskonsultaatio, lasten kanssa filosofointi, filosofiset taidetyöpajat tai kävelyt.
Käytännön toiminnassa keskiössä on ihmisten välinen kohtaaminen. Näissä kohtaamisissa korostuvat erilaiset dialogiset taidot kuten kuunteleminen, pyrkimys ymmärtää, ajatusten selkeä ilmaisu, yhdessä ajatteleminen ja yksittäisen rajallisen perspektiivin ylittäminen. Toisaalta toiminta rakentuu myös kriittisen ajattelun taidoista kuten kysyminen ja kyseenalaistaminen, ydinsisältöjen tunnistaminen, analysointi, kokonaisuuden hahmottaminen, loogisuus ja väitteiden perusteleminen. Toki näitä taitoja voi käytännössä harjoittaa myös yksin esimerkiksi erilaisina henkisinä harjoituksina.
Ei ole olemassa vain yhtä filosofisen praktiikan lähestymistapaa, vaan lähestymistapa vaihtelee sitä harjoittavasta filosofista ja asetetuista tavoitteista riippuen. Suurimmalle osalle filosofisista praktikoista toiminnassa ei ole kyse yksittäisten ongelmien ratkaisusta vaan elämän kehittämisestä laajemmin. Tällöin voidaan esimerkiksi pyrkiä paljastamaan toimintamme taustalla vaikuttava maailmankuva tai ajatteluamme ohjaavat ennakko-olettamukset. Filosofiset työkalut tarjoavat keinon laajentaa ja rikastuttaa näitä näkemyksiä. Tavoitteena voi olla myös tietoisuuden ja vapauden lisääntyminen. Tällöin pyritään vahvistamaan yksilön itseohjautuvuutta elämässä. Yhtenä keskeisenä filosofisen praktiikan tavoitteena on nähty myös itsetuntemuksen lisääminen ja itsensä kehittäminen. Näitä yksilökeskeisiä tavoitteita laajennetaan myös koskemaan yhteisöä ja esimerkiksi yhteisön toiminnan taustalla vaikuttavaa maailmankuvaa, arvoja ja ennakko-olettamuksia.
Omakohtaisuus
Filosofista praktiikkaa määrittää keskeisesti filosofian harjoittamisen omakohtaisuus. Vaikka lähestymistapoja on useita, kentällä ollaan melko yksimielisiä filosofian harjoittamisen omakohtaisuudesta. Filosofian teorioita ja menetelmiä ei vain sovelleta johonkin kysymyksenasetteluun tai kontekstiin vaan filosofian käytännöt ovat tie oman elämän tarkasteluun ja jalostamiseen. Tämä pätee myös filosofiin itseensä. Antiikin kreikassa ketään ei tunnustettu filosofiksi puhe- tai argumentaatiotaitojen tai filosofisen teorian tuntemuksen perusteella. Filosofin tunnisti hänen tavastaan elää filosofista elämää. Moderni filosofinen praktiikka seuraa tätä perinnettä asettaessaan filosofille itselleen vaatimuksen tulla tietoiseksi itsestään, maailmastaan ja kanssaihmisistään sekä elää filosofiset periaatteensa todeksi. Omakohtaisuuden periaatteen pohjalta voi tehdä myös eroa filosofisen praktiikan ja – ehkä tutumman – soveltavan filosofian välillä.