Kohti vuosikokousta

Eilisessä (20.3) hallituksen kokouksessa päätimme pitää yhdistyksen ensimmäisen vuosikokouksen 6.4 klo 18.00 alkaen. Kokouspaikka selviää myöhemmin.

Yhdistyksen rekisteröintipäivä oli 27.2.2017 ja rekisterinumero on 219.009. Yhdistyksen säännöt päivitän tänne sivustolle pika pikaa. Myös praktiikkaa pitävien tueksi tarkoitetut eettiset ohjeet ovat tulossa tälle sivustolle.

Hallituksen toive on, että nyt kannattaa pitää meteliä yhdistyksestä kunkin aktiivin omissa verkostoissa, jotta saamme ansaitsemamme huomion ja jäseniä mukaan toimintaan.

Hallitusterveisin

Ville-Matti Vilkka

FiPra on nyt Filosofisen pratiikan verkosto ry. (Five)

Yläfemma kaikille aktiiveille niin nykyisille kuin tuleville. Edellisen postauksen perustamiskokous puristi kasaan hallituksen, jota Pia Houni luotsaa maaliskuun vuosikokousta kohti. Perttu nappasi jopa kuvan perustamiskokouksesta, jonka toivottavasti voin liittää tänne jossain vaiheessa.

Yhdistyksen paperit ovat pientä yhdistysrekisterin vaatimaa fiksausta vaille valmiit. Toimintaakin suunnittelimme eilisessä hallituksen kokouksessa. Tarkoitus on olla esillä julkisesta, yhdistyksen sisällä ja praktiikan harjoittajien tukien.

Hallitusterveisin

Ville-Matti Vilkka