Ohjelmakutsu filosofisen praktiikan jatkoseminaariin kesäkuussa

Ensimmäinen kutsu 29.1.2024

Hyvä filosofinen praktikko!

Tänä vuonna Kriittisen korkeakoulun filosofisen praktiikan koulutus täyttää 15-vuotta. Juhlimme vuotta järjestämällä jatkoseminaari 7.–9.6.2024 Tekstin talossa, Helsingissä. Osallistumismaksu pidetään kohtuullisena. Osallistujat kustantavat matkansa ja yöpymisensä itse.  

Jatkoseminaarin tavoitteena on koota yhteen meitä praktiikan toimijoita jakamaan kokemuksiamme toiminnasta ja kehittämään uutta. Vaikka et olisi aktiivisesti filosofisen praktiikan kanssa ollut tekemisissä viime vuosien aikana, tule silti mukaan. Uusi innostus ja tiedon päivittäminen voivat innostaa meitä kaikkia. Ja mikä parasta – on aina ilo kohdata toisiamme! Voimme verkostoitua uudelleen ja luoda katseen tulevaisuuteen.

Ohjelman on tarkoitus rakentua meidän itse tuottamasta ohjelmasta. Millaisen puheenvuoron tai työpajan sinä haluaisit vetää seminaarissa? Puheenvuorot voisivat olla noin 30 min pituisia näkökulmapuheita, joissa jaat ideoita, tutkimustietoa, kokemuksia ja tai ehdotuksia filosofisen praktiikan toiminnasta. Työpajat olisivat noin 1 tunnin mittaisia demoja, joissa olisi mahdollisuus päästä kokeilemaan yhdessä jotain itsellesi tärkeätä työskentelytapaa tai esitellä jo pidemmällä olevaa työskentelyäsi. Työpajoja voidaan tarvittaessa järjestää myös rinnakkaisina sessioina. Joku muu ohjelmaan sopiva idea näiden lisäksi? Ehdota!

Alustavan aikataulun mukaan jatkoseminaari alkaisi perjantaina noin klo: 17.00 ja päättyisi sunnuntaina lounaaseen. Suunnittelemme sunnuntaille lyhyttä filosofisen praktiikan koulutuksen 15-vuotista juhlaseminaaria, joka päättäisi viikonlopun työskentelyn. Ketä sinä haluaisit kuulla tässä seminaarissa? Nyt saa ehdottaa!

Puheenvuoroista ja työpajoista emme voi maksaa palkkioita.

Lähetä ehdotuksesi 29.2.2024 mennessä Sari Mattilalle osoitteeseen: ssam@iki.fi

Jatkoseminaarin järjestelyistä vastaa Pia Houni (pia.houni@tuni.fi)  ja Sari Mattila (ssam@iki.fi) yhdessä Kriittisen korkeakoulun toiminnanjohtaja Jaakko Viljan kanssa (jaakko.vilja@kriittinenkorkeakoulu.fi).

Lukupiiri 12.2.: Filosofinen terveys ja miten se voi muuttaa elämäsi

Uudessa kokoelmateoksessa ”Philosophical Health: Thinking as a Way of Healing” Luis de Miranda ja muut kirjoittajat tutkivat filosofian taustalla olevaa teoriaa ja käytäntöä elämäntapana sekä yksilölle, muille että ympäröivälle maailmalle.

Seuraavassa lukupiirissä kuulemme aiheesta ja kirjasta Luis De Mirandalta. Tapaamme Zoomissa 12.2. klo 18-19.30. Tällä kertaa keskustelu käydään englanniksi.

Lisätietoa ja ote kirjasta: https://www.bloomsbury.com/…/philosophical-health…/

Luis de Miranda on kirjailija ja filosofi sekä erikoistutkija Turun yliopistossa. Hänen tutkimuksiaan ja kirjojaan on julkaistu useilla kielillä. Hän toimii myös filosofisena neuvonantajana yksityishenkilöille ja yrityksille keskittyen terveydenhuoltoon ja on käynnistänyt verkostoja terveydenhuoltosektorilla.

Osallistuminen ei vaadi ennakkotietoja filosofiasta. Tilaisuus on avoin kaikille. Lämpimästi tervetuloa!

Zoom-linkki

Tarvittaessa:
Meeting ID: 849 8271 8535
Passcode: 600997